Leandroholic
© Hippola/EF
|
trak-o, trt, 172 cm i. Leonard v. Seigneur x e. Heart&Mind 1.6'09 x (3v 15.8'09) |
koulutustaso: Grand Prix kasvattaja: Rowland omistaja: Akasha Dressage |
|
★ei vielä saavutuksia ★ |
Orin tavoitteena on saada 40 KRJ sijoitusta kasaan. Myös KRJ-laatis sekä YLA kuuluvat tulevaisuuden suunnitelmiin. |
LUONNEKUVAUS
Leandroholic, tutummin nimellä Leo, on osaava, joskin hienoisena "sählääjänä" tunnettu ori. Leo tulee hyvin toimeen erilaisten
ihmisten ja hevosten kanssa, joskin muiden hevosten on helppo lähteä sorsimaan ja "pomottelemaan" sitä sen kiltin luonteen vuoksi.
Vaikka Leo tuntuu ajoittain vähän turhankin aralta orilta, siitä saa hienon ja luotettavan kaverin pienellä työllä.
Ori on helppo hoidettava. Leolla ei ole juuri mitään pahoja tapoja, mutta uteliaisuutensa vuoksi se saa silloin tällöin aikaan
pientä tilannetta. Harjatessa Leo seisoo esimerkillisesti aloillaan, joskus se tosin saattaa alkaa steppailemaan. Karsinassa sitä
ei kuitenkaan tarvitse sitoa kiinni, käytävällä asia on tietenkin eri. Kaviot Leo nostaa hienosti, eikä sillä ole tapana riuhtoa
jalkojaan. Pinteleitä ja suojia laittaessa ori saattaa hieman arkailla ja nostella jalkojaan levottomasti, mutta lopettaa kyllä
pienen torun jälkeen. Satulointi ja suitsiminen sujuu yleensä ilman suurempia ongelmia, tosin vyötä kiristäessä kannattaa olla
varovainen, ettei sitä kiristä liian kireälle.
Ratsastaessa Leo on herkkä ja kuuliainen tapaus. Kovat kädet ja liian voimakkaat avut voivat saada reppanan täysin sekaisin, ja
ori onkin syystä saanut "herkkiksen" leiman. Pätevä ja hevosta hyvin lukeva ratsastaja saa Leon kulkemaan kuitenkin erittäin
hienosti. Orilla on kevyet ja kauniit askeleet, ja innostuessaan se saattaa lähteä liioittelemaan niitä. Leo on kuitenkin myös
helposti hermostuvaa sorttia, ja liika "repiminen" suistista ja ratsastajan oma epävarmuus heijastuu nopeasti oriin. Kilpailuissa
Leoa saakin olla melkein jatkuvasti rauhoittelemassa tai viemässä vähän etäämmälle yleisestä hälinästä. Kilpailusuorituksensa
Leo kuitenkin vetää läpi aina reippaasti ja rehellisesti.
SUKUTAULU
| i. VIR MVA Ch Leonard v. Seigneur trak, rn, 168cm KTK-II, YLA3, SUP-V |
ii. Leonarderé trak. evm | iii. Trevis' Lion King trak. evm |
| iie. Lereia's Monique trak. evm | ||
| ie. Seigneur's Gabrielle trak. evm |
iei. Waterslide trak. evm | |
| iee. Seigneur's Loveleía trak. evm | ||
| e. Heart&Mind trak, trn, 172cm |
ei. Rangerover trak. evm |
eii. Brickwall trak. evm |
| eie. Shannlee trak. evm | ||
| ee. Lovelorn trak. evm |
eei. Lowbrow II trak. evm | |
| eee. Elite Belë trak. evm |
JÄLKELÄISET
| Syntynyt | Rotu, skp | Virallinen nimi | Emä | |
| 1 | 00.00.0000 | rotu, suk | NIMI | emä |
| Astutusinfo Leandroholic on käytettävissä puoliverijalostukseen trakehnertammoille. Tamman tulee olla 1-polvinen, koulupainotteinen ja kisannut. Leo astuu lähinnä kotitallilla, mutta pakasteitakin on mahdollisuus saada. Kisakauden aikana orista saa vain pakasteita. Astutusmaksu ★ Siemennys 970v€ + Varsamaksu 1000e ★ Pakaste 900v€ ★ Varsamaksu peritään ainoastaan elävästä varsasta |
KISAKALENTERI
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0
00.00.00 - KRJ - x - GP - 0/0