Dictator's Circus SIN VH-
| rotu ja sukupuoli |
holstein, ori |
syntymäaika, ikä |
13.06.2008, 6 vuotias |
| koulutustaso |
ko Grand Prix, re 80 cm |
säkäkorkeus |
166 cm |
| kasvattaja |
Evergrey |
painotuslaji |
kouluratsastus |
| omistaja |
Wanderbieg, Johanna |
saavutukset |
68 KRJ sij.
|
Luonnekuvaus
Dictator's Circus SIN aka Sipe tuntuu omaksuneen liikaa vaikutteita nimestään ja luulee olevansa tallin yksinvaltias, jota tulisi palvoa ja palvella tietenkin täyttäen kaikki herran vaatimukset. Orin harmiksi sen arkea ovat vaikeuttamassa tuimat hoitajat, jotka yrittävät pitää johdonmukaista linjaa Sipen tempausten kanssa taistellessaan ja toivovat, että jonakin päivänä tämä mies rauhoittuu - tuskinpa ruunauskaan auttaisi tämänluontoiseen, se nyt on vain kovapäinen idiootti, joka isänsä tavoin rakastaa hoitajiensa saattamista hermoromahduksen saralla sairaalahoitoon.
Käsittelyyn on arvattavastikin tiukat säännöt, jotta Sipe pysyy jotenkin ruodussa eikä aiheuta turhia hengenmenetyksiä. Orin kanssa saavat puuhastella vain nimetyt henkilöt, sillä uusia hoitajia Sipe koettelee oikein kunnolla, vaikka nämä olisivatkin ihan hyviä. Taluttaessa ori on pääasiassa oikea piru, varsinkin jos muita hevosia on näköpiirissä - toisille oreille on pullisteltava lihaksia ratkeamispisteeseen ja tammoille oltava mahdollisimman viehättävä sen kustannuksella, että Sipen naistenhakureissun jälkeen narun päässä roikkuu vähintäänkin räjähtäneen näköinen otus savua sauhuvine korvineen.
Ratsunakaan ori ei ole sen helpompi, mutta toisaalta mukavan haastava ja palkitseva - sen taitojen esiin kaivaminen on kovaa työtä, mutta onnistuessaan kovin palkitsevaa. Alkuun Sipe on varmastikin laiskan ja testaavan tuntuinen, turvallinen kuitenkin - ori ei viitsi vaivata arvoisia jalkojaan turhaan pukkilaukkaloikkimiseen, kun voi vain kieltäytyä liikkumasta tai nähdä nurkassa vihreän ötökän ja peruuttaa puolen kentän verran. Turhalla potkimisella tai kiskomisella saa orin kuitenkin vain turhautumaan, joten sitä on parempi käskeä kerralla kunnolla - pieni raipanläpsyttely jatkuvasti Sipen takalistolle ei saa myöskään mitään hyvää aikaan.
© hejdi
Sukutaulu & jälkeläiset
i. Arizona
holstein-ori, 168 cm koulupainotus |
ii. Palpitations |
iii. Fernandor |
| iie. Intimate |
| ie. Amerdina GER |
iei. Alonso |
| iee. Valletta |
e. Poison Apple
holstein-tamma, 169 cm koulupainotus |
ei. Familon Subel |
eii. Wilson Joy |
| eie. Far Reaching |
| ee. Adriana Div |
eei. Bad Whisky |
| eee. Avenla Div |
Sipellä on kolme varsaa.
01. Tropica Houston (e. Missionary O' Polo)
02. Debra PIC (e. Sleeping Sickness 54)
03. Royals Zodia (e. Ciars Cassini)
Kilpailukalenteri
Kilpaillut entisellä omistajallaan!
Alle merkitään vain KRJ-sijoitukset ja voitot
13.09.2008, PZT, Helppo A, 5/54
15.09.2008, Crensedo, KN Special, 1/50
17.09.2008, Mörkövaara, Helppo B, 4/50
17.09.2008, Mörkövaara, Helppo A, 2/50
19.09.2008, Roganah, Helppo C, 2/30
19.09.2008, Cornell Shetlands, Helppo A, 5/30
21.09.2008, Armin kisat, Helppo A, 2/50
21.09.2008, Arwyn, Helppo B, 4/52
22.09.2008, Cornell Shetlands, Helppo C, 5/30
22.09.2008, Armin kisat, Vaativa B, 1/50
23.09.2008, Katin, Helppo A, 8/100
23.09.2008, Cornell Shetlands, Helppo C, 5/30
23.09.2008, Cornell Shetlands, Helppo A, 2/30
24.09.2008, Arwyn, Helppo A, 3/52
24.09.2008, Roganah, Vaativa B, 2/30
24.09.2008, Tingeling, Helppo A, 4/35
25.09.2008, Roganah, Helppo C, 1/30
25.09.2008, Russromm, Helppo C, 2/35
26.09.2008, Rightly WBs, Helppo B, 7/50
26.09.2008, Rexet, Helppo A, 4/20
26.09.2008, Aweia, Helppo B:0 2000, 4/50
26.09.2008, Aweia, Helppo A:2 2003, 4/50
27.09.2008, Kumpuramäki, Helppo C, 5/30
28.09.2008, Hämypuro, Vaativa A, 6/50
28.09.2008, Kumpuramäki, Helppo C, 1/30
28.09.2008, Mörkövaara, Helppo B, 1/50
28.09.2008, Aweia, Helppo B:0 2000, 7/50
30.09.2008, Aweia, Helppo A:2 2003, 5/50
02.10.2008, Espergarde, Helppo C, 7/50
03.10.2008, Vinlanti, Helppo A, 1/36
03.10.2008, Evergrey, Intermediate I 2002, 6/80
04.10.2008, Arwyn, Helppo C, 1/52
05.10.2008, WR, Vaativa A, 4/57
06.10.2008, Arwyn, Helppo B, 7/52
06.10.2008, Arwyn, Helppo A, 5/52
08.10.2008, Arwyn, Helppo C, 6/52
09.10.2008, O' Polo WBs (holstein-cup), Vaativa A, 7/50
11.10.2008, Hiljaisuus, KN Special, 2/40
12.10.2008, Russromm, Helppo A, 2/50
13.10.2008, Abetal, Vaativa B, 3/40
14.10.2008, Russromm, Helppo A, 6/50
14.10.2008, Mörkövaara, Intermediate I, 7/50
15.10.2008, Mörkövaara, Intermediate I, 3/50
16.10.2008, Roxbury, Intermediate I, 4/30
17.10.2008, Myste, Vaativa B, 2/45
18.10.2008, Roganah, Intermediate I, 5/30
18.10.2008, Mörkövaara, Intermediate I, 3/50
19.10.2008, Mörkövaara, Intermediate I, 6/50
20.10.2008, YT Hallavaara, Intermediate I, 5/50
21.10.2008, YT Hallavaara, Prix St. Georges, 1/50
21.10.2008, Roganah, Intermediate I, 2/30
22.10.2008, YT Hallavaara, Prix St. Georges, 2/50
23.10.2008, Arwyn, Vaativa A, 6/52
24.10.2008, YT Hallavaara, Prix St. Georges, 6/50
25.10.2008, Maple's Stable, Vaativa A, 2/65
26.10.2008, Kensington, Vaativa A, 6/64
26.10.2008, Arwyn, Vaativa A, 4/52
27.10.2008, Arwyn, Vaativa A, 6/52
29.10.2008, ROWDY, Vaativa A, 5/48
30.10.2008, Reyan, Intermediate I, 1/30
30.10.2008, ROWDY, Intermediate I, 6/40
31.10.2008, PZT, Grand Prix, 4/70
31.10.2008, KRJ Cup, Helppo A:0, 52/609
01.11.2008, PZT, Intermediate I, 4/84
01.11.2008, Reyan, Intermediate I, 2/30
01.11.2008, Horor WBs, Vaativa A, 2/265
04.11.2008, Hallonblad, Intermediate I, 7/106
|